häiritsevä

Louise Bourgeois: Cumul 1. Kuva Artnetistä.

Stiina Saaristo: With You (Separation Picture II).
Kuva Stiina Saariston, Savon Sanomien kautta täältä.

Haluaisin häiritsevän teoksen. Sellaisen, jota ei melkein kestä katsoa. Kun näin Stiina Saariston töitä, piti pitkään miettiä mitä niissä en tahdo kestää. Teki mieli kääntää katse pois, ja sitten kuitenkin kurkkia, tirkistellä vähän. Hän kuvaa kuulemma itseään.

Louise Bourgeois sen sijaan herättelee joissakin töissään sellaisia assosiaatioketjuja, että alkaa punastuttaa. Ja silti tässäkin näkyvän työn nimi viittaa pilviin, Cumul 1.

Tämän tapaisista asioista hämmentyisin mieluusti olohuoneessani. Enkä panisi pahakseni, vaikka vieraanikin hämmentyisivät. Hyppelisivät ajatukset uusia polkuja, hetken edes.

polveileva

Kello on neljä, on sinistä. Beninissä kello on kolme, siellä istutaan akasiapuun alla, on tasainen valo, ei tietoakaan pimeästä vielä. Mikään ei ole muuttunut paitsi että me emme ole enää siellä.

Intuitioni sanoo että ei ole kukkien aika vielä, ne tulevat joka vuosi aiemmin, eihän ennen myyty tammikuussa tulppaaneja? Olen hipelöinyt niitä kaupassa kahtena päivänä, ne ovat tarjouksessa mutta kynttilöitä ja kukkia ei voi vielä sekoittaa. Ensin pitää nauttia elävästä tulesta, mutta – tämä on tärkeää – kynttilät on muistettava sytyttää joka päivä viimeistään tähän aikaan tai en halua ajatella seurauksia.

Minulla on aluspaita joka ulottuu melkein takapuolen yli, sellaisia ne naisille myytävät nykyään ovat, täydellisiä, mutta miehille myydään entisiä. Vanhanaikaisessa asustekaupassa rouva ehdotti M:lle naisten laamapaitaa, se oli pitkä ja siinä oli pitsikaulus. Minusta se oli ihastuttavan ennakkoluulotonta.

On pilkkujen ja polveilevien ajatusten päivä, olen suunnitellut intiaanipäähinettä ja neulonut pienistä keristä pieniä asioita.

yhdessä

Viimeisenä päivänä ihmiset tulivat yli veden ja jumalat perässä, jälkimmäiset eivät veneitä tarvinneet.

Voodoo on kätevä uskonto, sillä se toimii välittömästi. Kannattaa käyttää vähintäänkin katolisuuden rinnalla, meille sanottiin.

Paras pitää mielessä.

paluu

Kun kone laskeutuu, maisema on vain mustaa ja valkoista. Ajattelen, että sen täytyy näyttää pelottavalta niille, jotka tulevat sieltä mistä minä nyt. Kuollut kaupunki. Lakanoilla peitelty. Ihoni on kuivunut kiristäväksi kalvoksi.

Ensimmäisenä päivänä valutan suihkusta kuumaa vettä minuuttikaupalla ja ajattelen sinisiä vesisäiliöitä rikkaiden katoilla, vettä lämmittäviä generaattoreita.

Koen voimakasta vetoa istua lattialla, joka ei ole betonia. Ennen kuin laskeudun pehmeälle nukkamatolle silmään tiukasti ympärilleni. Ei torakoita eikä rottia. Ei edes muurahaisia!

Täytän tuopin toisensa jälkeen vedellä, joka juoksee ja on kirkasta.

Pilkon tomaattia keittiössä. Olen seisovillani, minulla on leikkuulauta, on puhdasta. Niin puhdasta! Rikon kananmunan ja tiedän, että se ei ole sisältä musta. Jääkaapissa on juustoa ja lihaa.

Ladon yläkaappiin piilotetut lasit hyllyyn ja ajattelen, että ne saavat jäädä siihen nyt, pitkäksi aikaa, sillä tämä on meidän kotimme. Keskitän voimani siihen ajatukseen, yritän pitää sitä koossa, se on hauras.

Lähtemiset tekevät lähtemisestä helpompaa mutta palaamisesta vaikeampaa.