Alkuillan valossa uudessa villatakissa. Lasiset vintage-napit
Treasure Booth Suppliesiltä Amerikasta asti. Olen iloinen että sain pitkästä aikaa jotain valmiiksi. Takin nimi on Sheba niin kuin Cate Blanchettin
Notes on a Scandal -elokuvassa; ensin sen piti olla sellainen kuin hänellä siinä, katsoin muutamaa villatakkiminuuttia elokuvasta hidastettuna kymmeniä kertoja. Samaa henkeä siinä on nytkin mutta ilman palmikoita.
Harhaileva olo, kahden viikon päästä jossain Saharan yllä, paljon tekemätöntä mutta mitä, en oikein osaa aloittaa sitä enkä tätä.
Kun lähden pitkälle matkalle ajattelen aina kuolemaa – ihan ystävällismielisesti, synkistelemättä. Toiset varmaan ajattelevat aurinkoa ja naurua ja mainioita ruokia, ja kyllä minä niitäkin mietin, vähän. Tai ehkä muutkin ajattelevat kuolemaa, ehkä sitä ei vaan saa sanoa ääneen.
5 kommenttia:
Kaunis villatakki.
En ole nähnyt tuota leffaa, onko hyvä?
Minä mietin yleensä aina vähintään kerran kuolelemaa lentokoneessa, se on tavallaan jo jonkinlainen rituaali. En pelkää lentämistä itse asiassa tykkään siitä kovasti.
Saharan yläpuolella tahtoisin joskus olla minäkin.
Kiitos, Celia. Tykkään tuosta leffasta kyllä, Judi Dench ja Blanchett monissa ihanissa (kuvisope)vaatteissa. Ei mikään tajunnanräjäyttävä kokemus mutta hyvää iltaviihdettä!
Mulle tuli jotenkin huojentunut olo kun kommentoit tuota kuolema-asiaa, ajattelin että se ei ehkä kuulu näihin blogissa kirjoitettaviin juttuihin oikeastaan (tarkkaa se on, sama kuin kuvissakin...). Lentokoneessa ajattelen kuolemaa myös, aika konkreettisesti ja omaani nimenomaan. En pelkää varsinaisesti lentämistä mutta silti. Ehkä se on se yhdistelmä näkymä taivaalle + kone joka rysähtäessään ei jättäisi ketään henkiin. Ja se matka tietysti, kaukana kotoa olo.
Minä en oikeastaan ajatellut koskaan olevani Saharan yläpuolella. Näkyisiköhän se jostain raosta, saisikohan siitä kuvan?
Hieno! Mä en lakkaa ihastelemasta teitä, joilla riittää kärsivällisyys noin isoon työhön.
Mä huomasin viime reissussa ensi kertaa pitäväni itse matkanteosta, mutta se olikin hidasta matkustamista (11 tuntia junassa, matka suunnilleen sama kuin täältä Ouluun). Että kyllä siinäkin jotain perää on. Lentokoneessa ajattelen lähinnä epämukavuutta ja odotan vain, koska ollaan perillä.
Onpa hieno villatakki!
Kyllä mäkin ajattelen kuolemaa lentokoneessa. Ja autossakin aika usein. Aika on rajallista täällä. Ja se pitää käyttää hyvin. Tai miksei huonosti? Että mikähän pakko sekin on, että kaikki aika pitäisi käyttää hyvin ja hyödyllisesti? Taidan yrittää keksiä jotain maailman hyödyttömintä tekemistä täksi päiväksi.
Hengästyttävä kuva!
Minä en oo kuolemaan ajatellut hetkeen, tunnen tällä hetkellä eläväni enemmän kuin aikoihin.
Mutta raskausaikana mietin sitä kovastikin, elämän alku ja loppu, syntymä ja kuolema.
NO, meninpä kauas Saharasta. Teillä jännittäviä aikoja, nyt ja tulevaisuudesa.
Lähetä kommentti