ennakkoluuloton

Uusi punainen tehosekoitin. Pirtelön surauttelua Maijjan esimerkistä intoutuneena. Banaani, vähän mustikoita, hiukan jäävuorisalaattia, appelsiinimehua, vettä. Hmph. Ei. Ei. Ei. (Väri on kyllä kaunis!)

Ennakkoluulottomat pirtelötestaukset jatkuvat. Kehuvat sitä hyväksi aamupalaksi.

Ikkunan takana kulkee mies, jolla on kirkkaan keltainen takki ja karttalaukku. Kutsun häntä kevään merkiksi.

vesi

valuu, jäätyy, kiehuu, juoksee, pärskyy, loiskuu, tippuu, roiskuu, vihmoo, virtaa ja seisoo. Ainakin.

mummu

Aamulla autan häntä riisumaan. Tuen, että hän pääsee tuolistaan pöntölle. Vessanovi jää raolleen, kuulen kaiken, mietin mihin kaikkeen hän on joutunut tottumaan. Autan hänet korokkeelle, josta pääsee takaisin pyörätuoliin. Hän ottaa hampaat suustaan ja hinkkaa niitä saippuavedellä, kertoo niiden olevan hyvässä kunnossa kolmikymmenvuotiaiksi. Peilissä hänen silmänsä ovat kirkkaat ja nuoret. Tuen tuolia takaa että se ei luiskahda pois alta hänen pestessään kasvojaan.

Hän on kärkevä nainen mutta paljaana herkempi kuin osasin kuvitella. Hänen ihonsa pinta on sileä ja paljon nähnyt, se on kuin meren hakkaama rantakivi. Säärissä risteilevät rypyt ja siniset suonet. Voisin ihmetellä noita uurteita ja painaumia vaikka kuinka kauan, kuljetella niissä sormiani. Ajattelen, että tämän hetken muistan aina.

Alushousut, sukkahousut, välihousut, pyhähousut. Mummu opettaa, miten kaikki nostetaan kerralla puoleen reiteen: siitä ne saa ylös yhdellä seisomalla. Napitan ulkomailta tuodun paidan helmiäisnapit, asettelen pitsisen kauluksen. Päälle tulee vihreä villatakki. Letitän mummun tukkaa hellästi ja hartaasti, niin kuin puhuisin jotakin tärkeää.

Päivällä me puhumme matkoista, maataloudesta, neulomisesta, vanhoista ajoista, kylän juoruista ja vaarista. Katsomme luistelua ja mummukin maistaa bataattikeittoa.

pakata

Avaan työtiedoston auki koneelle. Sitä voi ajatella samalla kun pakkaa, päätän. Tyhjennän laukun, joka on vielä täysi edellisen reissun jäljiltä. Avaan ja suljen vaatekaappia. Pohdin tarpeellista. Ihmettelen, miksen edelleenkään omista enempää tunikoita. Valitsen laukkuun muutaman pakollisen vaatteen. Petaan sängyn. Valikoin sukkia. Istun työpöydän ääreen. Skrollaan tiedostoa. Muistan, että kamerakin piti ottaa. Katson sähköpostit. Käyn Facebookissa. Lähetän sähköpostin. Etsin keskeneräiseen neuleeseen lisää lankaa. Päätän samalla myös siivota vähän. Viikkaan torkkupeiton. Vien astiat keittiöön. Tulostan reittiohjeen. Muistan, että laina-autossa on navigaattori. Mietin, joko pakkaisin meikkipussin. En pakkaa. Palaan koneelle. Ajattelen töitä. Päädyn kirjoittamaan blogia. Muistan, että kirja pitää ottaa mukaan myös. Ja että syödäkin pitäisi ennen lähtöä. Vai pakkaisinko ensin loppuun?

roska / koriste

Riippuu katsontakannasta, mitä löysin tänään jokapäiväiseltä reitiltäni.

synnytys

En ole synnyttänyt. En tiedä tulenko koskaan synnyttämäänkään, lapsia siis. Muuta kyllä!

Lapsen synnytys on minusta yhtä kaikki kiehtova tapahtuma – tältä etäisyydeltä katsottuna. Olen tainnut periä jotain äidiltäni, joka piti aina hälyttää paikalle, kun televisiossa joku synnytti.

Olin pitkän aikaa herttaisessa koukussa Vauva tulossa -sarjaan. Opin siitä yhtä ja toista (en edes viitsi kertoa, mitä kaikkea). Eilen tuntui kuin olisin seurannut reaaliaikaista synnytystä, kun luin Nurjat-blogin kirjoituksen kommentteineen: siellä syntyi vauva. Tuli hämmentävä tunne!

Niin pitkälle synnyttämättömän synnytysinnostus ei silti riitä, että jaksaisin osallistua s-keskusteluihin. Sellaiset nimittäin tapaavat sulkea ulkopuolelle ne, joilla ei ole kokemusta; harvaa yleensä kiinnostavat teoreettiset näkemykset synnytyksestä. Täällä on minusta aika hyvä kirjoitus siitä, miten kasvava maha ja lähestyvä synnytys käynnistävät äitinaisten maailmassa armeijaefektin: kaikki janoavat paitsi maha-aiheisia kuulumisia myös sitä, että saavat kertoa oman kokemuksensa. R-jutut ja s-jutut, ne koetut, ovat pääsylippu äitien salaperäiseen kerhoon. Mutta synnytyksestä voi kiehtoutua muutenkin!

leikki

kirjelmöidä niin vain
ja sellainen asia

missä ei esiinny se kirjain
joka ei näy sinun silmääsi

kuvailla päivää:
                  aurinko loimuaa, lumi kiiluu ja sulaa
naapuri joikuaa laulua, joka on muun maan oma, rukous, luulen
se kuuluu seinän läpi selvänä ja suloisena
            minunlaiseni vainuaa väkevän kahvin
jää kiinni verkkoon
     aprikoi illan iloja
        seuraavan päivän lupauksia

pian on kirjelmöijällä hyvin
venyvä aivo

– on poikkeuksellisen kiva leikki!

oma

Minua on aina viihdyttänyt se, kun teksteissä kehotetaan kysymään "omalta kampaajalta" tai "omalta lääkäriltä". Että mitä ne oikein kuvittelevat, ettäkö ihmisillä olisi tällaisia "omittuja" verkostoja ympärillään? Sittemmin olen tajunnut, että kyllä, joillakin on. He asioivat sellaisten ammattilaisten luona, jotka voi kokea jotenkin omikseen.

Ehkä entisaikaan oli sellaista myös. Asuttiin pienissä yhteisöissä, joissa oli yksi joka laatua. Kyläläinen saattoi perustellusti ja vähän automaattisestikin pitää paikan ainoaa suutaria "omanaan". Tämä suutari tunsi asiakkaansa varmasti, tiesi että tuo kulkee mustissa korkokengissä ja että tuolla toisella on aina saappaat rikki.

En tiedä, tietävätkö pienten paikkakuntien ihmiset yhä, kenen luo mennä, kun vaikkapa verotuksessa on ongelma, tarvitaan rautanauloja tai pitää mennä lääkäriin. Minä, kaupunkilainen, olen sellaisten asioiden kanssa vähän hukassa: ongelma ei ole saatavuudessa vaan siinä, että kenellekään lukuisista tarjokkaista minun ongelmillani ei ole mitään väliä. He myyvät kyllä nauloja tai tekevät lääkärintarkastuksen, mutta sitten tiemme eroavat, emmekä ehkä enää koskaan tapaa. Näitä satunnaisia tuttavuuksia on vaikea kutsua omikseen. Tai ehkä en osaa omia.

Etsitään inhimillisiä lääkäreitä, ystävällisiä hammaslääkäreitä ja ihania hierojia – sellaisia omittavia! Löytäisiköhän Google?

siivous

Monta vuotta omilleni muuton jälkeen siivosin orjallisesti joka perjantai. Imuroin sohvan alta ja kaikista nurkista, sillä kotoa olin oppinut, että mitään ei saa jättää puolitiehen.

Kun muutin yhteiseen kotiin miehen kanssa, havaitsin varsin pian, että hänen siivousrutiininsa oli erilainen. Sitä ei ollut. Huomasin äkkiä kokevani velvollisuudekseni kytätä, mihin mies kattilankannet laittaa (olin kehittänyt niille kaappiin oman paikan) ja palauttaako hän juomalasinsa olohuoneesta keittiöön.

Nopeasti tuli sellainen tunne, että tämä ei ole kenestäkään kivaa. Päätin kokeilla, haluanko todella tehdä kuten lapsuudenkodissa ja siivota joka ainoa perjantai. Mitä tapahtuisi, jos siivoaisin silloin kun huvittaa ja antaisin miehen toimia samoin?

Tapahtui tämä: Meillä on perussotkuista. Kumpikaan meistä ei stressaa siivoamisesta. Emme koskaan riitele asiasta. Meillä järjestellään kyllä mutta siivotaan aika harvoin ja silloinkin huonosti. Olen todennut, että teen mieluummin muita asioita: suorastaan viehätyn kaoottisesta keittiönpöydästä, jonka kulmalla mahtuu juuri ja juuri taikomaan aivan älyttömän hyvän salaatin. Siinä on suloinen ristiriita. 

Tänään ottaisin kaikesta huolimatta mielelläni vierailulle sen tarmokkaan nuoren henkilön, joka tunnollisesti imuroi pattereiden takaa ja pyyhki kaiuttimien päältä koska oli niin oppinut. Näille toimille olisi kohtuullisen suuri tarve, ja minä en jaksa. Haluaisin sen sijaan järjestellä lankoja outoihin väriryhmiin.

Tällainen minusta on tullut.

maaliskuu

kannustus

:: pahvilaatikkoon tehdylle nukkekodille, jossa on salaluukkuja ja jonka voi koristella itse

:: ihmiselle, joka pukeutuu oudosti

:: lumiselle kävelytielle pudonneille oransseille raksuille, joista osa on tallaantunut

:: koruille, jossa on suuria pellavaisia asioita tai pehmeitä asioita ylipäätään

:: koruille, jotka on tehty värikynistä

:: sille, jota ei arvosteluissa mainittu mutta joka teki vaikutuksen

keskustelu

"en mä tiedä onks tää joku niinku..."
"siis siin on mun mielest niinku..."
"siis tyyliin et se voi olla kans..."
"jos haluu tehä jotain ni voi kyl miettii... sen takii me muutettiin porvooseen... se oli vähän niinku ainoo ratkasu... se on niinku kaheksakyt kilsaa, ajallisesti melkeen sama. ku mä meen bussiin mä alan heti tekee töitä..."

"mul viimeks kun mä menin mä maksoin sil laitteel..."

"kato mä näytän sulle..."
"kävi helsingis töissä..."
"ei ku sil ei o kolmekymppii..."
"60-neliöinen 1800-luvul rakennettu kämppä olis ollu öbaut saman..."
"mut sit mä mietin et onks se sitten..."

"jos sä oot kirjottanu yli ämmän ni..."

"mul meni yli puol tuntii siinä!"

(Lähde: Iltapäivä kahvilassa)

into

Herää yöllä ja pohtii. Ei haittaa. Aamulla nousee sängystä ja pää raksuttaa edelleen, jatkaa yön ajatuksia. Hampaita harjatessa tulee jo uusi idea. Pää ei pysähdy.

Huomaa tekevänsä työtä vielä pimeällä, joka ei tule enää niin kovin aikaisin.

Into on hyvä, piristävä, iloinen. Mutta myös: into väsyttää ja vetää piippuun. Lepoa ei olisi varaa unohtaa. Luin eilen jostain populaariterveyslehdestä vinkin: opettele keskittämään ajatuksesi varpaisiisi.

Taidan olla vähän on/off-ihminen.