Illallinen

Ompelija F soittaa M:lle melkein joka päivä. Hän kysyy muiden suomalaisten sijainteja. M ei tiedä. F puhuu heikohkoa ranskaa ja ymmärtää ehkä 20 prosenttia kommunikaatiosta.

Eilen hän kutsui meidät syömään. Hän oli saanut M:n housut ja paidan valmiiksi. Emme tarkkaan ymmärtäneet, mistä tässä tapaamisessa oli kyse, mutta se alkaa olla täällä tavallista. Ehkä se oli vain ystävällinen ele!

Meidät istutettiin harmaaharkkoisen talon etuhuoneeseen, jossa F ompelee poljettavalla Singerillään. Sinne oli kannettu televisio, DVD-soitin ja tuuletin. Eteemme tuotiin valtava kasa tomaatti-sardiini-spagettia, laseihin kaadettiin vahvat pastikset. F sekoittaa pastikseen maitoa, siitä tulee makeaa ja pehmeää.

DVD laitettiin viihdyttämään meitä – ensiksi afrikkalaisia musiikkivideoita, joissa pyllyjen pyörittäminen on vähintään yhtä keskeistä kuin amerikkalaisissa serkuissaan, sitten norsunluurannikkolaista Ma famille -saippuasarjaa.

Siinä me istuimme ja söimme, kahdestaan, television kanssa.

Eteläpohjalaiset isovanhempani ovat kertoneet, että siellä päin tavattiin ennen laittaa vieraat keskenään pyhäkamariin syömään. Talon väki söi keittiössä. Olen kertonut tätä juttua monesti, ja sitä on yleisesti pidetty ilmentymänä suomalaisten järkyttävästä epäsosiaalisuudesta. Mutta me olemme Beninissä!

F ilmaantui kyllä lopulta paikalle, ryhtyi selittämään sarjan käänteitä ja hekotteli välillä näkemälleen. Kuva särisi ja muuttui jatkuvasti nykiviksi pikseleiksi. Puhe kuului yhtä hyvin kuin 90-luvun kotivideoissa. Hän ei kiinnittänyt tällaisiin pikkuseikkoihin mitään huomiota.

M sai housut ja F toisteli, että minä olen kiltti. Lupasin näyttää hänelle piirtämiäni vaatteita. Hän sanoi kutsuvansa meidät poikansa 1-vuotissyntymäpäiville.

Kävelimme kotiin ennen iltakymmentä tähdet ja taskulamppu valoinamme.