Olen hidas. Viime vuosina olen opetellut antamaan sen itselleni anteeksi. En hyppää mihinkään kyytiin nopeasti, en solahda vaivatta seuraan kuin seuraan, en osta mitään miettimättä pitkään. Minä pohdin, kummastelen, tarkkailen.
Uudessa tilassa tai vieraassa ryhmässä tarvitsen aikaa. Ulkoinen kuoreni liikkuu hämmentävän paljon nopeammin kuin sisäinen minäni. Jälkimmäiselle pitää tehdä tilaa vähän kerrallaan, ensin ihan läheltä, sitten vähitellen ympyrää suurentaen. Voin tallata lähikorttelia monta päivää ennen kuin siirryn seuraavaan.
Olemme olleet täällä kaksi ja puoli kuukautta. Yhtäkkiä jotakin on tapahtunut: selittämättömällä tavalla asioista on tullut tutumpia, kaduista omempia, askeleista varmempia. Erilaisuus ei näytä enää niin erilaiselta, kuumuus ei tunnu niin kuumalta. Resuinen ranta herättää helliä tunteita. Luulen, että vähitellen sisäinen minäni on rauhoittunut samaan paikkaan ulkoisen kuoreni kanssa, löytänyt oman tilansa tästä pienestä kylästä.
Olemme yli puolenvälin jo, ja nyt uumoilen että aika alkaa kulua nopeasti. Pihallamme kasvavassa mangopuussa hedelmät ovat kypsiä. Olen rakastanut mangoja aina.
4 kommenttia:
Juuri sellainen olet. Pohtiva Mango-tyttö. Itsensä löytämiseksi pitää mennä kauas. Valloittavaa.
Kateuttavaa itsensätuntemusta. Tule pian kotiin. Täällä on lunta ja villaa.
Ihana kuulla. Toivon, että minulle käy samoin, vaikka maita ja erilaisuuden määrää ei voikaan verrata keskenään. Me lähdetään ihan heti tammikuun alussa, joten taidetaan mennä juuri ristiin :( Tulkaa kylään tai tullaanhan mekin sitten käymään taas täällä.
Ja sitten kun tulee pois, jää ikävä...arvelee Sisko
Lähetä kommentti