paluu

Kun kone laskeutuu, maisema on vain mustaa ja valkoista. Ajattelen, että sen täytyy näyttää pelottavalta niille, jotka tulevat sieltä mistä minä nyt. Kuollut kaupunki. Lakanoilla peitelty. Ihoni on kuivunut kiristäväksi kalvoksi.

Ensimmäisenä päivänä valutan suihkusta kuumaa vettä minuuttikaupalla ja ajattelen sinisiä vesisäiliöitä rikkaiden katoilla, vettä lämmittäviä generaattoreita.

Koen voimakasta vetoa istua lattialla, joka ei ole betonia. Ennen kuin laskeudun pehmeälle nukkamatolle silmään tiukasti ympärilleni. Ei torakoita eikä rottia. Ei edes muurahaisia!

Täytän tuopin toisensa jälkeen vedellä, joka juoksee ja on kirkasta.

Pilkon tomaattia keittiössä. Olen seisovillani, minulla on leikkuulauta, on puhdasta. Niin puhdasta! Rikon kananmunan ja tiedän, että se ei ole sisältä musta. Jääkaapissa on juustoa ja lihaa.

Ladon yläkaappiin piilotetut lasit hyllyyn ja ajattelen, että ne saavat jäädä siihen nyt, pitkäksi aikaa, sillä tämä on meidän kotimme. Keskitän voimani siihen ajatukseen, yritän pitää sitä koossa, se on hauras.

Lähtemiset tekevät lähtemisestä helpompaa mutta palaamisesta vaikeampaa.