Kirjablogeissa on viime aikoina listattu sataa parasta naiskirjailijaa ja vastaavasti sataa parasta miestä.
Huh.
En ole oikein löytänyt kirjablogigenreä ennen kuin tutustuin Sinisen linnan kirjastoon. Nyt olen vähän sitä seuraillut ja huomannut, miten valtavan aktiivisia lukijoita onkaan olemassa. Lukevat aivan tajuttomasti, ja sitten vielä kirjoittavat lukemastaan, useimmiten vähintään jollakin tavoin analyyttisesti.
Huh.
Tuo nais- ja mieskirjailijahaaste saa minut pohtimaan taas kerran, mikä on ero nais- ja mieskirjailjoiden välillä, ja onko kyse nimenomaan sukupuolesta. Monet toki tunnistavat eroa. Aiheissa ja tyylissä, näkökulmassa. Itse olen huomannut, etten osaa lainkaan määritellä kirjamakuani sukupuolen mukaan. Pyrin lukemaan sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja (olen toki huomannut, että etenkin miehissä on niitä, jotka tuskin koskaan lukevat naisten kirjoittamaa). Se, pidänkö jostain ja kuinka paljon, riippuu lähinnä tyylistä ja kirjailijan ajattelutavasta.
Tunnustan: olen kamalan ronkeli. Liian ronkeli. Ärsyynnyn kirjoista helpommin kuin vaikutun. Kadehdin vähän heitä, jotka voivat lukealukealukea, mitä tahansa, paljon, kiinnostuneina. Minä voin lukea 200 sivuakin ja todeta, että ei. Ja kyse on silloin vain siitä, että minua ärsyttää jokin ja huomaan, että etenen kirjassa noin 10 sivua viikossa. Niin kävi esimerkiksi John Fowlesin paljon kehutun teoksen The Magus kanssa (ja lukuisten, siis totta tosiaan lukuisten, muiden kanssa). Sen alkupuolisko on kyllä painunut ikiajoiksi mieleeni niin syvästi, että siihen ehkä on palattava.
100 parasta kirjailijaa, olipa heidän sukupuolensa, pituutensa, painonsa tai hiustenvärinsä mikä tahansa, tuntuu siksi minusta aivan mahdottomalta haasteelta.
Keksisinköhän 10 vaikutuksen tehnyttä?
Heidi Köngäs: Vieras mies
Tämä kirja teki vaikutuksen syksyllä Beninissä. Samastuin harvinaisesti päähenkilö-Iirikseen. Pidin tunnelmasta, luin tämän kirjan melkein yhdeltä hikiseltä istumalta.
Antti Tuuri
Tuurista ei kuulu naisen tykätä. Minä tykkään. Pohjanmaa-sarjasta. Ja Tuurin kirjoittamisesta kertovasta teoksesta Kuinka kirjoitan romaanin. Luulen, että tunnistaisin Tuurin tyylin parista lauseesta. Ihailen. (Tuurista puhuttiin myös Sinisen linnan kirjastossa, ja Sara esitteli kirjan, jonka varasin juuri kirjastosta.)
Paul Auster
Kun luen Austeria, tuntuu kuin keskustelisin hänen kanssaan. Ja mielelläni keskustelisinkin.
Don DeLillo: Valkoinen kohina
Tämä kirja ei todennäköisesti ikinä tipahda top10-kirjojeni joukosta. Teoksessa esiintyy Hitler-tutkija, joka ei osaa saksaa. Se riittää. Minusta tämä on postmodernin ajan klassikko.
Margaret Atwood
Cat's Eye teki ensinnä vaikutuksen, sen tarkkanäköisyys lapsen maailmasta. Pidän Atwoodin ajattelutavasta ja ilmaisusta.
Julio Cortazar: Bestiario
Tämä on ehkä ainoa kosketukseni maagiseen realismiin. Novellikokoelma, joka nyrjäyttää aivot sopivalla tavalla yhä uudelleen. Luin tämän pääsykoekirjana (!) ja löysin oman niteeni vastikään rakkaan ystävän kirjahyllystä. Mikä onni!
Virginia Woolf: Oma huone ja Mrs. Dalloway
Täydellistä.
Nyt alkaa jo tulla vaikeuksia. Totuuden nimissä on sanottava, että on paljon paljon muitakin vaikutuksen tehneitä. Silti en osaa heitä nyt listata. Paljon helpompi on sanoa, että yritän, yritän todella parhaillaan lukea Zadie Smithin paljon kehuttua Kauneudesta, ja olen luovuttamisen partaalla. Parisataa sivua takana, ja kirja on minusta melkein sietämätön. Kesken on edelleen myös Rimmisen Nenäpäivä, ja Anu Rohima Myllärin Adoptoituakin yritin lukea.
Onneksi yöpöydällä loikoo myös Mehdi Charefin Le Thé au harem d'Archi Ahmed, joka kiinnostaa kovasti. Pariisin-aikoina lukemani À bras le cœur oli ainakin vaikuttava. Molemmat kertovat Pariisin liepeille muuttaneiden pohjoisafrikkalaisten haasteista. Ja ranskaksi on onneksi vaikea arvioida tyyliä.
P.S. Aion lomailla hetken. Kaipaisin seurakseni hyviä, joutuisia kirjoja. Huomaan tietyn vetävyyden olevan nykyään kriteereissäni aika korkealla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Minäkin olen usein ihmetellyt muiden kirjabloggaajien lukutahtia (siis minähän luen kirjabloggaajaksi vähän, tai ainakin hyvin lyhyitä kirjoja!) Ok, harva aktiivinen kirjabloggaaja on kokopäiväisessä palkkatyössä tai suurperheen äiti mutta silti, jotenkin yhtälö ei toimi. Taidan itse lukea keskimääräistä hitaammin?
Sukupuolella ei sinänsä olekaan merkitystä; tavallaan minusta jotkut mieskirjailijat kirjoittavat androgyynimmin kuin toiset ja sama pätee naisiin. Esim. Haahtela, Auster ja McEwan olisivat androgyynejä, Tervo, Paasilinna ja Päätalo enemmän äijämäisiä (ja se Tuuri ;)).
Suosittelen ronkelille ;) kesälukemiseksi Johan Bargumin pienoisromaania Syyskesä.
Hyvä lista! Täytyy tutustua noista muutamaan tuntemattomaan.
Itse tykkään Tuurilta eniten Eerikinpojat/Ullan kirja/xxx -trilogiasta. Tuurin kanssa samantyyppinen kirjailija on mielestäni Orvokki Autio - johtuneeko sitten pohjalaisuuden kuvauksesta vai mistä, mutta samantyyppistä aika toteavaa tekstiä on mielestäni.
Hyvä huomio yllä sukupuolen merkityksestä ja androgyynisyydestä. Mielenkiintoista, en ole koskaan miettinyt, että mikä tekijä määrittäisi tekstin tietyn sukupuolen edustajan kirjoittamaksi.
On täysin sattumanvaraista, mikä puree ja mikä ei. Veikko Huovinen on minun mielestäni tärkein suomalainen kirjailija, kykenen ahmimaan hänen kieltään kerta toisensa jälkeen.
Maria luki aikanaan Mikko Rimmisen Pussikaljaromaanin ja suositteli sitä minulle, koska hänen mieleensä se toi Huovisen. Ensi yrityksellä etenin pari-kolmekymmentä sivua, ennen kuin kirja siirtyi hyllyyn. Pari vuotta myöhemmin tartuin siihen uudelleen, koska oli päättänyt antaa sille uuden yrityksen. Nyt etenin 171 sivua, ennen kuin paiskasin kirjan seinään. Se oli niin raivostuttava! Tarina ei etene; kieli on muka-luovaa ja silkkaa omassa itsetyytyväisyydessään rypevää pyörittelyä. Edes tunnelma- tai ilmapiirikuvauksena se ei sytyttänyt tipan vertaa.
Ehkä ongelma on, etten kyennyt samaistumaan mihinkään tai kehenkään kirjassa? Toisaalta: miten olisin saattanut samaistua Malakias Afrodite Härkäniemeen, Petter Pukkilaan, Alastalon Herman Mattssoniin tai Langholmaan... Ja silti se kirja imi mukaansa kuin Guineanlahden merivirta.
Sanoisin, että on pikemminkin etu, jos osaa olla kranttu lukemansa suhteen!
Maria, olet oikeassa, toiset ovat toki androgyynimpiä kuin toiset. Esim. Hemingway on minusta aika macho, vaikka pidänkin hänen tuotannostaan. (Enkä oikeastaan haluaisi vierittää hänen machoiluaan miessukupuolen syyksi; ehkä pikemminkin aika ja tila ovat lyöneet siihen leimansa?)
Barguumiin pitää tutustua. Pidän hänet mielessä kohta alkavalla kirjastoreissulla.
hanna, Orvokki Autio putoaa mulle myös. Pesärikko voisi olla kertomus hyvin läheltä :)
Huomaan itse miettiväni tuota sukupuolikysymystä useinkin, tai kansallisuuskysymystä, tai muita moisia kriteereitä, jotka tavallaan koen vähän teennäisiksi. Mietin ehkä ylipäätään paljon sitä, mistä pidän, ja ehkä vielä enemmän sitä, mistä en pidä.
OT, heitin juuri lattialle Alastalon salissa varsin hyvässä mielessä: aion ottaa sen mukaan matkaan. Minusta siinä on potentiaalia. Olen lukenut yhden sivun.
On minustakin täysin selittämätöntä, miten jokin kirja vain imee mukaansa, toinen ei lainkaan – vaikka helposti olisi nähtävissä, että tämä on muuten "hyvä" kirja. Nenäpäivästäkin tavallaan pidin (vaikka muka-luovanakin sen voisi ajatella), mutta tuolla se makaa sängyn päädyssä keskeneräisenä. Huomaan, että nimenomaan sitä imua vaadin nykyään kirjalta, vaikka en kyllä jaksa lukea pelkästään imun varaan rakennettuja teoksiakaan (viittaan nyt joihinkin hyvin ennalta-arvattaviin romaaneihin, joita jotkut kutsuvat hömpäksi).
Yleisesti: Pirkko Saision trilogia (Pienin yhteinen jaettava jne.) olisi ehdottomasti pitänyt mainita listallani. Se on vaikuttava ja kaunis.
Lähetä kommentti