perjantai 29. heinäkuuta 2011

ristiriita

Olen lihansyöjä. En intohimoinen, mutta lihansyöjä yhtäkaikki. Lihaani, kuten Antti Nylén on oivasti tämän ideologian kannattajat nimennyt.

Muutama päivä sitten aloitin syksyn lukuteemani. Se käsittelee eläinten syömistä. Virikkeen sain anopin Ranskasta ostamasta, harvinaisen kiinnostavan oloisesta Books-lehdestä. Lukemassani numerossa oli aiheena eläinten syöminen, ja se tarjosi mainioita lukuvinkkejä. Teeman valintaan vaikutti toki myös se, että mietin asiaa tasaisin väliajoin – ja sekin, että nämä pohdinnat sopivat hyvin erään syksyn työprojektin tausta-aineistoksi.

Tiedän valmiiksi, että pystyn perustelemaan lihaaniuteni vain heikosti. Valintani liittyy eniten käytäntöön: en jaksa olla "se hankala", jolle jokin ruoka ei kelpaa. En jaksa olla ehdoton. Kotona syön kyllä lihaa hyvin vähän, mutta joskus se maistuu mainiolta. Kaikenlainen korvikeajattelu on minusta kamalaa.

Olen aloittanut J. M. Coetzeen Elizabeth Costellolla. Sitä on takana vasta joitakin kymmeniä sivuja, mutta se on ehdottomasti lunastanut paikkansa niin teeman osalta kuin muutenkin.

Ja jo nyt mielessäni pyörii hankalia kysymyksiä. Sellaisia aika perustavanlaatuisia kuin: Millä perusteella me tapamme ja pilkomme (hyväksytysti) eläimiä, mutta emme esimerkiksi vauvoja, joiden ajattelu myöskään ei ole kovin kehittynyttä (pahoittelen provokaatiota, syy on Elizabeth Costellon)? Millä perusteella eläimiä tapetaan ja syödään, kun ihmisistä heikoimpia kuitenkin kuuluu suojella?

Pelkään vielä joutuvani vegaaniksi.

Toki voin yrittää perustella valintojani: Eläimet ovat eri laji kuin ihmiset. Ihminen tarvitsee eläintä syötäväkseen, vahvistuakseen, pärjätäkseen. Se on luonnon kiertokulku. Kaikissa näissä perusteissa on kuitenkin kamalia, noloja ongelmia. Ne eivät myöskään kestä tarkastelua kansainvälisessä mittakaavassa.

Coetzeen romaanin jälkeen vuorossa on vielä ainakin Jonathan Safran Foerin Eläinten syömisestä ja Antti Nylénin Halun ja epäluulon esseet (arvaan, että Nylén ei malta tässäkään teoksessaan jättää lihaaneja rauhaan). Muitakin ehdokkaita on kalenteriin merkitty. Ehkä mukaan pitäisi tasapuolisuuden nimissä ottaa myös jokin tosilihaanien raamattu.

Aiheeseen muuten sopii äskeinen, mahtava löytöni: kotitekoinen maapähkinävoi. Aivan lyömätön leivänpäällinen! Tarvitaan vain suuri kourallinen maapähkinöitä ja muutama minuutti tehosekoittimessa. Minä sekoitin joukkoon vähän seesamöljyä ja ripauksen suolaa. Täydellistä! Vegaaniruokaa, joka aika varmasti maistuu myös lihaanille.

3 kommenttia:

Ilona kirjoitti...

Lihaani :) Miten oiva nimitys! Minulle huomautti yksi tuttu kerran kärkkäästi Facebookissa, etten minä ole kasvissyöjä, vaan "vähälihaisella ruokavaliolla", koska olen lakto-ovovegetaristi, joka syö välillä kalaa. Jep. Tarkkaa on tää määrittely.

Kuitenkin jos sanoo vain, ettei syö lihaa, moni kysyy, että syötkö kuitenkin kanaa. Kanako ei siis ole lihaa? No juu, niiden kalojen takia mulla on kyllä välillä vähän huono omatunto. En ainakaan pussissa kasvanutta haluaisi ostaa.

Kiperä aihe. Mua kiinnostaisi kovasti kuulla, miten lukuprojekti vaikuttaa sun ajatuksiin syksyn aikana.

Kirjailijatar kirjoitti...

Tuo lihaani on mahtava sana! Minä olen joutunut melkein vegaaniksi, mutta syön kalaa ja nyt alkanut tuntua siltä, että joudun varmaan kohta täysin vegaaniksi :) Minun ei kyllä tee yhtään mieli lihaa. Joskus ikävöin äidin tekemiä maksapihvejä, mutten taitaisi niistä enää tykätä edes.

Laura Proust kirjoitti...

Ilona, aihe on tosiaan kiperä. Tuntuu, että päivittäinen lihansyönti on viime vuosikymmeninä muuttunut jonkinlaiseksi normaaliuden määreeksi. Hämmentävä uutinen tässä taannoin, että suomalainen syö 74 kiloa lihaa vuodessa – aivan järjetön määrä!

Itse olen ollut sellainen "lihaa silloin tällöin" -tyyppi. Se on tuntunut sopivimmalta. En oikeastaan haluaisi vegaaniksi. Mutta toisaalta: en haluaisi olla omasta mielestäni eettisesti täysin käsittämätönkään. Jatkan pohdintaa. Ja lukemista.

Kirjailijatar, en tiedä, tekisikö minunkaan hirveästi mieli lihaa, jos en sitä lainkaan söisi. En usko. Kasvisruoat ovat pääasiassa parempia :) Silti nyt, kun liha on vaihtoehto, syön sitä joskus ihan hyvällä halulla. Lihaaniuteeni vaikuttaa uskoakseni eniten tuo "ei-hankaluus". En ehkä kestäisi olla "se vegaani", myönnettävä on.