oma

Minua on aina viihdyttänyt se, kun teksteissä kehotetaan kysymään "omalta kampaajalta" tai "omalta lääkäriltä". Että mitä ne oikein kuvittelevat, ettäkö ihmisillä olisi tällaisia "omittuja" verkostoja ympärillään? Sittemmin olen tajunnut, että kyllä, joillakin on. He asioivat sellaisten ammattilaisten luona, jotka voi kokea jotenkin omikseen.

Ehkä entisaikaan oli sellaista myös. Asuttiin pienissä yhteisöissä, joissa oli yksi joka laatua. Kyläläinen saattoi perustellusti ja vähän automaattisestikin pitää paikan ainoaa suutaria "omanaan". Tämä suutari tunsi asiakkaansa varmasti, tiesi että tuo kulkee mustissa korkokengissä ja että tuolla toisella on aina saappaat rikki.

En tiedä, tietävätkö pienten paikkakuntien ihmiset yhä, kenen luo mennä, kun vaikkapa verotuksessa on ongelma, tarvitaan rautanauloja tai pitää mennä lääkäriin. Minä, kaupunkilainen, olen sellaisten asioiden kanssa vähän hukassa: ongelma ei ole saatavuudessa vaan siinä, että kenellekään lukuisista tarjokkaista minun ongelmillani ei ole mitään väliä. He myyvät kyllä nauloja tai tekevät lääkärintarkastuksen, mutta sitten tiemme eroavat, emmekä ehkä enää koskaan tapaa. Näitä satunnaisia tuttavuuksia on vaikea kutsua omikseen. Tai ehkä en osaa omia.

Etsitään inhimillisiä lääkäreitä, ystävällisiä hammaslääkäreitä ja ihania hierojia – sellaisia omittavia! Löytäisiköhän Google?