Haluaisin olla aktiivinen lukija. Aktiivisempi. Olen ollut. En tiedä, vaikuttaako laiskistumiseeni se, että sekä aikaisemmat opintoni että nykyinen työni sisältävät pitkälti lukemista ja kirjoittamista. Se on kyllä onneton syy, varsinkin kun juuri oma kirjoittaminen kaipaisi inspiroivaa lukemista (ja, hmmm, alakin vaatisi sitä). Käyn kirjastossa monta kertaa viikossa, mutta monesti en osaa lainata mitään. Miksi?
En oikein osaa ottaa aikaa lukemiselle. Milloin ihmiset lukevat? Iltaisin, kyllä, mutta minulla on siihen vähän liian hyvät unenlahjat. Kaikkina muina työn ulkopuolisina aikoina epämääräinen nettipuuhastelu syö ajan (en nyt tarkoita blogien kirjoittamista tai lukemista, jotka ovat inspiroivaa toimintaa, vaan päivitysnapin toistuvaa rämppäämistä ja ankeaa jumittamista). Lisäksi olen aina ollut aika ronkeli lukija. Jos kertojaääni ei miellytä tai jokin tyylissä ärsyttää, en saa luettua. Ja pahus vie, ärsyynnyn aika helposti.
Yöpöydälläni on tällä hetkellä neljä kirjaa.
1) Mikko Rimmisen Nenäpäivä, joka jäi siskolta puoliväliin ja jonka hän ystävällisesti kantoi minulle. Pidän siitä, tavallaan. Mutta se vaatisi mielentilan, tilan, ei väsynyttä iltatarttumista. Se on ollut kesken jo hyvän tovin.
2) Hergén Vol 714 pour Sydney. M on lukenut Tinttejä lapsesta asti ja jatkaa yhä. Olen tätä ennen vain vilkuillut viereltä, lukenut pari puhekuplaa. En ole oikein osannut innostua sarjakuvista. Mutta onhan tämä aika hauska. Parasta on tiettyjen hahmojen herkullinen tankeroranska.
3) Carol Shieldsin Ellei. Käydessäni Sinisen linnan kirjastossa tajusin, että tässä on 1930-luvulla syntynyt pohjoisamerikkalainen naiskirjailija, johon en ole tutustunut (samasta ikäluokasta ainakin Margaret Atwood ja Joyce Carol Oates ovat uponneet mainiosti). Shields vaikuttaa vähintääkin melko lupaavalta. Olen ärsyyntynyt vain lukujen nimistä: "No niin", "Sen sijaan".
4) Jayne Anne Phillipsin Kiuru ja Termiitti tarttui mukaan eiliseltä kirjastoreissulta. Olin unohtanut sen olemassaolon, aikanaan odotin suomennosta kiihkeästi. Rakastin tämän kirjailijan Äidin aikaa, Suojeluskin sopi makuuni hyvin. Lukukokemusta häiritsi eilen voimakas väsymys (kerronnan tapa vaatii vähän aivotyötä), mutta ehkä pirteämpiäkin hetkiä tulee.
Beninissä sentään luin varsin paljon, kun aikaa oli. Se oli ihastuttavaa, inspiroivaa, parasta. Tiedänpähän, mihin kannattaa pyrkiä.
10 kommenttia:
Tiedän tunteen. Lapsuudessa kirjoista innostui niin helposti, melkein kirjaan kuin kirjaan pystyi uppoutumaan ihan täysillä, mutta nykyisin sitä on tullut niin ronkeliksi. Mä luen usein töistä tultuani, ennen iltapuuhia. Ja aamuisin, aamut venyvät helposti sen takia liian pitkiksi...
Aamulla! Uskomatonta. Haluaisin olla aamulukija. Sen sijaan olen aamustressaaja: työt alkavat pyöriä mielessä välittömästi sängystä noustuani, mistä syystä venytän nousemistakin aivan turhanpäiten. Mutta: vielä minä opettelen aamulukemisen, ihan varmasti! (Kiva kun kommentoit hanna, tulin iloiseksi!)
Löysin tänne Sinisen linnan kirjastosta. Carol Shields on suosikkikirjailijoitani ja hänen uusin, Pikkuseikkoja, nousi maaliskuun suosikikseni. Ellei on hieno teos, mutta ei oma Shields-suosikkini. Joten jos pidät kirjasta, niin tulet varmasti pitämään muista Shieldsin teoksista vielä enemmän.
Sinulla on hienoja, oivaltavia valokuvia!
Tervetuloa Katja! Hyvä tietää tuo Shieldsistä. Voisin kuvailla rakastavani eniten älykkäitä lukuromaaneja, sellaisia, jotka imaisevat mukaansa, mutta eivät kuitenkaan jää millään tavoin heppoisiksi. Shieldsissä on tätä potentiaalia.
Mun pitää varmasti alkaa lukea ahkerammin kirjablogeja – olen inspiroitunut!
Laura, kirjablogien lukeminen kyllä auttaa tuohon "ei löydy mitään luettavaa" -ongelmaan - vähän liiankin hyvin, kuten lainauslukuni todistavat...
Minulla on aukko sivistyksessä Jayne Anne Philipsin kohdalla - tuo Äidin aika kuuluu niihin kirjoihin, jotka olen raahannut kirjastosta, lukenut muutaman sivun ja ajanpuutteessa jättänyt kesken ja palauttanut. Hmm, löytyisiköhän sitä meidän kirjastosta... ;)
Atwoodia ja Oatesia pitäisi lukea enemmän. Heillä on kyllä astetta rankemmat aiheet kuin Shieldsillä. Ellei taitaa olla lukemistani (suomennetuista) Shieldseistä vakavin aiheeltaan.
Yleensäkin olen lukenut paljon naiskirjailijoita ja vanhempaa kirjallisuutta, mutta nyt minut on imaisussut mukaansa Amin Maaloufin Leo Afrikkalainen.
Laura P., olen salassa lukenut blogiasi ja tykännyt kovin, nyt ilmoittaudun julkisesti... :)
Atwood on munkin suosikkeja. Kiva kuulla vinkkejä muista samanhenkisistä.
Pienen mökin emäntä, taitaa tosiaan olla syytä pieneen varovaisuuteen kirjablogien kanssa :)
Tuo Äidin aika oli minusta jännä kirja, tavallaan hyvin viihteellinen mutta silti minusta erinomaisen tärkeä ja mieleenpainuva. Mutta mutta: makukysymys.
Mua ärsyttää tämä kirjailijoiden sukupuolijako, mutta mieluusti huomaan itsekin tarttuvani naisten kirjoittamiin. En kyllä osaisi kuvata, miten ne eroavat miesten kirjoittamista kirjoista (enkä haluaisikaan oikeastaan lähteä sille tielle). Monia itseäni sykähdyttäviä pohjoisamerikkalaisia mieskirjailijoitakin on, vaikkapa Paul Auster tai Don DeLillo.
hanna, salassa lukeminen on erinomaisen ok, mutta kiva kun ilmoittauduit julkisesti! Täällä kun ei kauheasti kommentoida, niin mulla ei ole mitään käsitystä, lukeeko juttujani joskus joku (muu kuin mun tuttu). Tämän blogin osalta en jaksa seurailla mitään kävijätilastojakaan. Mukavaa, jos saat satunnaisista lauseistani jotain :) Atwood rules!
Oisko tuo Äidin aika "korkeakirjallinen lukuromaani" :D
Naiskirjailijoiden teokset kolahtavat minuun varmaan lähinnä aiheiden, näkökulman ja samaistumisen kautta.
Kommenttien määrään vaikuttaa hirveän paljon postauksen aihe. Sinun kuvasi ja tekstisi ovat jotenkin niin valmiita, kuin runoja: ne herättävät ajatuksia, mutta ei välttämättä tarvetta lisätä mitään kommentin muodossa. Esim. edellinen postauksesi: luin sen, ja olin niin samaa mieltä tuosta vaikeasta aiheesta, etten oikein osannut sanoa mitään - vaikka olisin halunnut ilmaista, että "luin tämän".
Minun kommenttiennätykseni oli varmaan postaukseen, jossa kysyin lukuvinkkejä. Sitten taas hyvinkin paljon aikaa ja ajatuksia vaatinut postaus jostain yksittäisestä kirjasta voi jäädä vähälle kommentoinnille. Joka tapauksessa aina ihanaa, kun syntyy keskustelua, omassa tai jonkun toisen blogissa.
Mulla käy välillä niin, että saan lahjaksi jonkun hyvän kirjan, mutta en osaa tarttua siihen. Niinpä sain vasta juuri luettua joululahjakirjani, Mario Vargas Llosan Tuhman tytön. Tykkäsin siitä.
Taidan olla pihalla kirjaskenestä, kun en ole lukenut yhtään Atwoodia tai Shieldsiä tai Phillipsiä. Äitini yöpöydällä niitä on kyllä näkynyt. Suomessa yritin työn takia keskittyä lukemaan suomalaisia kirjailijoita silloin, kun jaksoin kirjastoon raaahautua. Nyt taidankin panna nuo nimet korvan taa kirjastokortinhakintareissua varten.
Pienen mökin emäntä, kirjoitin sinulle aamulla hirmuisen hienon ja pitkän vastauskommentin, joka sitten katosi taivaan tuuliin. Turhauduin. Yritän uudelleen...
Jäin miettimään tuota naiskirjailija-asiaa - olen miettinyt sitä monesti ennenkin. Minusta on vaikea ajatella, että (kaikilla/monilla) naiskirjailijoilla olisi jotenkin samankaltaiset aiheet tai näkökulmat, eihän miehilläkään ole. Lahjakkaan kirjailijan pitäisi minusta (sukupuolesta riippumatta) pystyä tuomaan tekstissään esiin jotain, mihin lukija (sukupuolesta riippumatta) voi samastua. Kuitenkin mulla on sellainen tunne ja kokemuskin, että hyvin harva mies hehkuttaa tai edes lukee naiskirjailijoiden kirjoja. Tämä askarruttaa.
Kommenteista vielä: itsekin luen paljon blogeja, joihin en ole koskaan kommentoinut. Silti juuri kommenttiketjuissa syntyneet keskustelut ovat usein ihan parhaita! Sillä ei ole mullekaan niin väliä, onko kyse omasta vai jonkun toisen blogista.
Ilona, mulle käy myös vähän noin, ainakin jos kirja ei ole hyvin mukaansatempaava ja helpostilähestyttävä. Vähän huonon kirjan voi saada luettua paljon helpommin kuin tosi hyvän.
Kukahan olisi tosi hyvin sisällä kirjaskenessä? Mietin, että opinnoissa ainakin kuva tuosta skenestä vääristyi aika oudoksi, kun piti lukea niin paljon Jumalaisen näytelmän tyylisiä länsimaisia klassikoita ja itse asiassa aika vähän edes käsiteltiin ihan viime vuosikymmenien kirjallisuutta. Shieldistä tai Phillipsistä en kuullut opintojeni aikana koskaan mitään. Atwood mainittiin ehkä sivulauseessa. (Muuten: jotenkin voisin kuvitella, että Atwoodin Cat's Eye voisi upota suhun. Mä tykkäsin hulluna.)
Lähetä kommentti